Kilpailutettu kärsimys – mikä on hyvinvointivaltion hinta?
Historian saatossa useat suurmiehet ja -naiset ovat toistamiseen muistuttaneet, kuinka yhteiskunnan sivistyneisyys mitataan siinä, miten se kohtelee heikoimmassa asemassa olevia jäseniään; vammaisia, vanhuksia ja hätää kärsiviä. Tällä mittarilla Suomi liukuu tällä hetkellä hurjaa vauhtia kohti häntäpäätä.
Kansalaiset keskiluokkaa myöten on saatu uskomaan porvarihallituksen kirkkain silmin hokema mantra kilpailutuksen eduista. Samaan aikaan kun kansalaiset keskittyvät tappelemaan keskenään mitä mitättömimmistä asioista, on yhä useampi kuitenkin joutunut omakohtaisesti huomaamaan, kuinka meitä on suoraan sanoen kusetettu. Mikäli lähipiiriisi kuuluu joko vammais- tai vanhuspalvelujen varassa eläviä, on näkemyksesi jatkuvien kilpailutuskierrosten jälkeisestä todellisuudesta todennäköisesti kaikkea muuta kuin ruusunpunainen.
Yhden tämän kokeneen perheen tarinan kertoi eilen YLE. 29-vuotiaan vaikeavammaisen Jennin palveluntarjoaja on viimeisen seitsemän vuoden aikana vaihtunut kolme kertaa eikä taso ole vaihdosten myötä ainakaan parempaan suuntaan mennyt. Vanhustenhuollon ala-arvoisuus on ollut tiedossamme jo vuosia ja useat alalla työskentelevät ovat nimettömyyden turvin rohkaistuneet kertomaan mediassa, miten heidän voimavarojaan ja työssäjaksamistaan ajetaan jatkuvasti vain tiukemmalle.
Kustannustehokkuudessa pysymisen vaatima kasvava työmäärä, kilpailukykyisen hinnoittelun nimissä putoava palkka ja nollasopimusten mukanaan tuoma jatkuva epävarmuus ovat alalla arkipäivää. On suorastaan ihme, että maailmasta löytyy sankareita, jotka silti jaksavat hakeutua näihin elintärkeisiin tehtäviin. Nykyisten poliittisten päättäjien linja kun ei ainakaan näytä heidän korvaamatonta panostaan arvostavan.
Palveluja ja hankintoja kilpailutettaessa on hinta käytännössä aina se, joka ratkaisee. Sanoohan sen jo järkikin: ei kai niitä muuten kilpailutettaisi ellei juuri halpuuttamisen nimissä? Terve maalaisjärki tietää kuitenkin myös sen, ettei sitä hyvää halvalla saa. Rakennusala on toinen hyvä esimerkki siitä, mihin pelkkiin numeroiden tuijottamiseen perustuva kilpailutus johtaa: siihen, että voittaviin tarjouksiin ei kotimaisilla toimijoilla ole yksinkertaisesti varaa. Onhan se selvää, että vaikka Viron hintatason kaltaisessa maassa elävillä on mahdollisuus tarjota parempaa diiliä, minkä seurauksena he saavat työn, jonka päätteeksi vievät keräämänsä ansionsa takaisin kotimaahansa tukemaan paikallista taloutta. Kuka tässä siis voittaa? Ei ainakaan Suomi.
Kuten Veikko Lehtonen JHL:n blogissa ansiokkaasti huomauttaa, on hoiva-alalla toiminut myös pienempiä yrittäjiä, joiden laadussa ei ole ollut moitittavaa. Ne kuitenkin jäävät kilpailun koventuessa väistämättä jalkoihin ja päätyvät aina vain isommiksi kasvavien megayritysten omistukseen. Niiden taustalla toimivia pääomasijoittajia kiinnostaa luonnollisesti vain voittojen maksimointi, ei se, minkä kustannuksella se tapahtuu.
Juuri tässä on valtion ja kuntien palvelujen ulkoistamisen suurin heikkous: niiden tehtävä kun on tarjota laadukasta hoitoa sitä tarvitseville eikä tuijottaa voittomarginaaleja, minkä vuoksi nimenomaan liikevaihdon kasvattamisen ajamien yksityisten liikeyritysten ottaminen mukaan yhtälöön on aina riskialtista. Heikompien selkänahasta kirjaimellisesti revittäviin voittoihin rakentuvalla kapitalismilla on oltava hyvinvointiyhteiskunnassa rajansa. Minun demariomatunnossani se menee tässä.
Elokuussa myös vammaisjärjestöt saivat pyörityksestä vihdoin tarpeekseen ja käynnistivät Ei myytävänä-kansalaisloitteen, jonka tavoitteena on rajata vammaisten tarvitsema välttämätön apu ja tuki hankintalain ulkopuolelle. Siinä Suomessa, jonka hyvinvointia on hartiavoimin yhdessä rakennettu viimeiset 100 vuotta, tuntuu älyttömältä, ettei tuo ole itsestäänselvää. Sitäkin suuremmalla syyllä olen ylpeä kansalaisaloitteesta ja sen kansalaisille tarjoamasta mahdollisuudesta saada (järjen) ääni kuuluviin.
Eduskunnan käsittelyyn vaadittavan 50 000 allekirjoituksen raja tuli täyteen tänään. Oma kannatusilmoitukseni oli jo 51 577. Jopa pääministeri Sipilä ilmoitti olevansa valmis ainakin harkitsemaan ainakin osan kilpailuttamisen rajaamista. Tähän yhdessä kaudessa puolueensa alkiolaisen perinnön pettäneeseen herraan en uskoani tosin enää laita. Eduskuntaan kyllä.
Eduskunnan käsittelyyn vaadittavan 50 000 allekirjoituksen raja tuli täyteen tänään. Jopa pääministeri Sipilä ilmoitti olevansa valmis ainakin harkitsemaan ainakin osan kilpailuttamisen rajaamista. Tähän yhdessä kaudessa puolueensa alkiolaisen perinnön pettäneeseen herraan en uskoani tosin enää laita. Eduskuntaan kyllä.
Tulkoon järjen ääni Arkadianmäellä kuulluksi ja tämäkin epäkohta korjatuksi, sillä niin Suomi kuin sen haavoittuvaisimmat jäsenet ansaitsevat sen.
En sinällään arvostele tämän aloitteen tarkoitusperiä, sillä taustalla on varmasti oikeita kysymyksiä. Mutta se tässä hieman askarruttaa, että onko tällä aloitteella vaikutusta itse ajettavaan asiaan, eli vammaispalvelun parantamiseen?
Palveluiden ulkoistaminen kun on aina poliittinen päätös, eikä se ole riippuvainen hankintalaista. Jos hankintalakia ei sovelleta, niin tarkoittaako se, että vammaispalveluita ei saisi kilpailuttaa? Ulkoistaminen olisi edelleen poliittinen päätös, mutta ilman hankintalain pakottavia säännöksiä. Ja osaisiko tässä tilanteessa kunta asettaa yhtään parempia laatukriteerejä ilman hankintalakia ja saisi siten parempia palveluita? Itse en jaksa tähän uskoa.
Niin kauan kun poliitikot aikovat ulkoistaa palveluita, niin kauna niitä on järkevää kilpailuttaa. Siihen taas mitä kriteerejä kilpailutuksessa käytetään, voidaan vaikuttaa vaikka kunnan poliittisella ohjauksella.
Ilmoita asiaton viesti
Hankintalain aikaansaamat kilpailutuksen ongelmat ovat tunnettuja. Toisaalta, niitä myös liioitellaan. Kyllä tarjouspyynnöt pystyy tekemään ja tarjoukset käsittelemään niin, että palvelun laatu tulee asianmukaisesti huomioiduksi. Ehdotettu ratkaisu, kilpailutuksen ohittaminen, kuuluu niihin tapauksiin jossa lääke on pahempi kuin tauti. Kilpailutuksen ohittaminen ei millään tavoin takaa palvelun laatua. Sen sijaan se kyllä avaa tien kaikenlaiselle kaverikapitalismille.
Ilmoita asiaton viesti
Joo, se on ihan totta, että silloin yhteisten rahojen käyttö ei ole läpinäkyvää ja mahdollisuudet korruptioon kasvaa. Oletettavasti sote-puolen hankinnoissa puhutaan niin suurista rahoista, että hankinta ilman kilpailutusta on aika ongelmallinen. Jos nämä saatanasta seuraavaksi luonnehditut terveysjätit saavat markkinoita ilman kilpailua, niin se vasta huono asia on.
Sinällään tässä on turha syyttää hankintalakia, koska poliitikot voivat taklata aloitteessa olevan ongelman ihan omilla toimilla. Ensimmäinen on se, että pidetään palvelu kunnan hoidettavana ja kohdennetaan siihen riittävät resurssit tai toinen on ohjeistaa hankinta siten, että laatu huomioidaan riittävästi. Siksi blogissa väitetty kusetus tuntuu aika erikoiselta.
Ilmoita asiaton viesti
Asiaan tulee varmasti muutos heti ensi vuoden alkupuolella, jos Suomeen saadaan presidentti SDP:stä.
P.S. Pyydä Husu avustajiasi moderoimaan blogitekstin päällekkäisyydet.
Ilmoita asiaton viesti
Oilsiko mahdollista saada suomalaisille omassa maassaan pakolais-status, jotta heidän ei tarvitsisi viettää kodittomien öitä eikä seistä ruokajonoissa?
Ilmoita asiaton viesti
Rahaa olisi enemmän käytössä, jos ei tarvitsisi elättää tuhansittain Itä-Afrikasta saapuneita rasisteja.
https://youtu.be/hS4IesgkJ_E
Ilmoita asiaton viesti
Eivät olleet Husun haamukirjoittajat nytkään ajan hermolla kuten ei ole myöskään SDP.
Sinänsä loogista.
Ilmoita asiaton viesti
Hyvää suomenkieltä. Miksei kirjota omalla nimellään, vaan käyttää Husua bulvaanina?
Ilmoita asiaton viesti
Työhän on parasta sosiaaliturvaa? Mutta ei 0 eurolla tehtynä toimeentulotukea vastaan.
”Suomi kuntoon. Me pannaan Suomi kuntoon. Se antaa työtä kaikille. Se istuu oikeudentuntoon”.
Kepu
Vaalipuheet kun kuopataan heti kun paikka Argadianmäellä on varmaa.
Ilmoita asiaton viesti