Aung San Suu Kyi – ihmisoikeusikonista ihmishirviöksi
Vielä 1980- ja 1990-luvuilla Burmaa pidettiin yhtenä maailman huonoimmista maista ihmisoikeuksien toteutumisen kannalta. Tilanne teki kuitenkin maata brutaalilla otteella hallitsevaa sotilasjunttaa vastustavasta poliittisesta vangista Aung San Suu Kyistä ihmisoikeuksien ikonin kaikkialla maailmassa.
Viimeistään Aung San Suu Kyin vuonna 1989 alkanut kotiaresti vakuutti maailman hänen tinkimättömästä sitoumuksestaan demokratiaan, ihmisoikeuksiin ja vapauteen. Hänen valitsemansa linja oli väkivallaton, joskin kuten hän vielä 2007 ilmaisi ”ei niinkään moraalisista, vaan poliittisista ja käytännöllisistä syistä”.
1990 hänet palkittiin arvostetulla Saharov-palkinnolla ja seuraavana vuonna kunnianosoituksista kirkkaimmalla: Nobelin rauhanpalkinnolla. Kotiarestin päättyessä marraskuussa 2010 häntä tervehdittiin liki messiasmaisena kansansa pelastajana.
Odotukset Burmaa odottavalle uudelle aikakaudelle olivat syystäkin suuret. Seitsemän vuotta myöhemmin Aung San Suu Kyi on kuitenkin paljastunut hyvin erilaiseksi johtajaksi. Hänen ilmeinen välinpitämättömyytensä häneen niin tiiviisti liitetyistä arvoista ja periaatteista on jotain, minkä maan Rohingya-vähemmistö on saanut karvaasti kokea.
Pääosin islaminuskoa tunnustavalla Rohingya-kansalla on alueella yli tuhatvuotinen historia. Yhteisöllä oli Burmassa tunnustettu asema maan etnisenä alkuperäiskansana, mutta vuoden 1962 sotilasvallankaappauksesta lähtien heidän kansalaisoikeuksiaan on systemaattisesti rajoitettu. Vuodesta 1982 heidän on ollut käytännössä mahdotonta saada edes Burman kansalaisuutta.
Ironista on, että Aung San Suu Kyita ja Rohingya-väestöä yhdisti siis sama vihollinen, kunnes Aung San Suu Kyi vapauden koittaessa päättikin valita vanhan vihollisensa puolen.
YK:n edustajien mukaan Burman tilannetta ei voi pitää muuna kuin etnisenä puhdistuksena ja järjestö on jo 2013 luokitellut Rohingyat yhdeksi maailman vainotuimmista kansoista.
Ulkomaailmaa tämä käynnissä oleva kansanmurha ei ole kuitenkaan jaksanut kiinnostaa toisin kuin esimerkiksi Lähi-idän tapahtumat. Mediassa näitä vuosikymmeniä jatkuneita hirmutekoja on alettu nähdä vasta viimeisen muutaman vuoden aikana.
Miksi?
Koska tämän kohteena ovat muslimit? Ja toteuttajina uskonnoista rauhanomaisimpana tunnetut buddhalaiset? Onko syynä se, että tragedia niin ikävästi haastaa vallalla olevan muslimeihin liitetyn narratiivin, josta halutaan niin epätoivoisesti pitää kiinni: että he voivat olla vain verenhimoisia terroristeja eivätkä viattomia uhreja?
Vai onko Aung San Suu Kyin todellisen luonteen paljastuminen liian kova kolaus hänet liki pyhimyksen asemaan nostaneelle länsimaailmalle? Että hänkin on vain vallan korruptoima hirviö, jolle ihmisoikeus ei ole yhtäläinen ja jakamaton, vaan pelkkää kaunopuheista kauppatavaraa?
Joukkoraiskauksia, vainoa, järjestelmällistä kidutusta ja viattomien murhia. Tätä on Aung San Suu Kyin Burma vuonna 2017.
Noin puolet Rohingya-kansasta on jo paennut pakolaisina ja vierastyöläisinä maan rajojen ulkopuolelle. Jäljelle jääneiden miljoonan Rohingyan tilanne huononee päivä päivältä.
Pelkästään viime perjantaista lähtien yli 70 000 on paennut rajan yli naapurivaltio Bangladeshiin, mikä on hurja nousu viime vuodesta, jolloin sinne koko vuonna saapuneiden Rohingya-pakolaisten määräksi arvioitiin 80 000.
Aung San Suu Kyin hiljaisuus aiheesta on jäätävä. Ainoat häneltä peräisin olevat kommentit tuomitsevat Rohingyat laittomiksi, kieltävät, että käynnissä olisi etninen puhdistus ja syyttävät raiskattuja naisia valehtelijoiksi.
Yhtä valitettavaa on Nobel-komitean haluttomuus puuttua asiaan,vielä senkin jälkeen kun 11 Nobelin rauhanpalkinnon saajaa julkaisi viime vuonna avoimen kirjeen YK:n turvallisuusneuvostolle, vaatien näiltä toimia tilanteeseen puuttumiseksi.
Koskaan aikaisemmin Nobel-palkinnon historiassa ei komitean myöntämää tunnustusta ole otettu sen saajalta pois. Olisiko nyt aika tehdä historiaa? Maailmanlaajuinen vetoomussivusto Avaaz on jo aloittanut asian puolesta oman kampanjansa, joka tätä kirjoitettaessa on kerännyt jo liki 30 000 allekirjoitusta.
Wikipedia: ”Viimeisimmät väkivaltaisuudet alkoivat rohingyataustaisten kapinallisten hyökättyä useille poliisiasemille…”
Tässäkin kahnauksessa on mukana jihadistien aiheuttamia ongelmia. Myanmarilaiset eivät kuitenkaan anna pelolle valtaa?
Ilmoita asiaton viesti
Aasiassa verenvuodatus on arkipäivää jo ihan kaikille tutussa Thaimaassa. Vaikea näistä on varmana sanoa kuka aloitti ja mitä, kun taas se on silmiinpistävää, että aihe ei ole mediaseksikäs sekä se, että Aasian buddhalaiset, kristityt, hindut … todellakin vastaavat väkivaltaan väkivallalla eivätkä kääntele poskia. En nyt viitsi edes mennä siihen, että juu tuolta suunnalta löytyisi ihan oikeaita muslimipakokalaisia eikä näitä Euroopalle tutumpia vähämmän epävarmempia tapauksia …
Ilmoita asiaton viesti
Ehkäpä maailma alkaa vain kyllästymään Rauhan Uskonnon ideologiaan ja sen kannattajiin, sekä siihen millaista hedelmää ko. ideologia tuottaa. Olisikohan muslimeilla aika katsoa peiliin, ja pohtia sitä, että mitä ihmiskuntaa hyödyttävää millään tasolla islamilla on annettavana.
Ilmoita asiaton viesti
Vuoden 2017 Nobelin rauhanpalkinto olisi myönnettävä jihadisteille rauhanuskonnon levittämisestä erityisesti Euroopan alueelle viime vuosina.
Ehkä tässä olisi ratkaisu myös buddhalaisen Myanmarin ongelmiin.
Ilmoita asiaton viesti
Saahan sitä mielessään rakennella kaikenlaisia utopioita jotka eivät johda mihinkään.
Ilmoita asiaton viesti
Nobelin rauhanpalkinto tulisi voida myös perua Nobel-komitean toimesta, jos saajan myöhempi toiminta antaa tähän selvän syyn. Tulisi nyt mieleen pari muutakin täysin ansiotonta tunnettua rauhanpalkinnon saajaa lähivuosilta Yhdysvaltojen hallinnon kärkipaikoilta.
Valta on kummallista. Angolan kommunistipresidentin tyttärelle on kertynyt miljardiomaisuus ja hän on tiettävästi Afrikan rikkain nainen nauttien luksuselämästä jet-set piireissä.
Ilmoita asiaton viesti
En oikein usko, että täällä asti kyseisen vainon nostattaman kohun vähäisyys johtuu siitä, etteikö muslimeihin kohdistuvasta vainosta piitattaisi yhtä paljon kuin muihin kansanryhmiin kohdistetuista.
Kyllähän venäläisten Aleppon pommituksetkin Syyriassa saivat valtavasti tunnemyrskyä aikaiseksi. Bosnian muslimeita puolustettiin mediassa ylenpalttisesti 90-luvun alussa serbien harjoittaman vainon johdosta. Samoin kosovolaisia.
Kyllä kyse lienee siitä, että alue on meistä katsoen kaukana ja konflikti on täällä melko tuntematon. Siihen ei myöskään juurikaan liity suurvaltapoliittisia ulottuvuuksia. Jollain tavoin se on verrattavissa Kiinan harjoittamaan uigurikansan sortoon, mutta koska Kiina on tunnetumpi ja merkittävämpi valtio kuin Myanmar, uigurimuslimien tilanteesta on oltu jossain määrin paremmin kärryillä ja he ovat saaneet osakseen myös myötätuntoa.
Ilmoita asiaton viesti
Muslimimaissa tehdyt mielipidemittaukset osoittavat, että muslimeilla on taipumuksen pitää itseään mieluummin islamin kuin synnyinmaansa kansallisuuden edustajana. Mihin blogisti identifioi itsensä ensisijaisesti?
Ilmoita asiaton viesti
Onko sinulla linkkiä moisiin mielipidemittauksiin?
On vaikea uskoa, että ne pitäisivät universaalisti paikkaansa. Voisin kuvitella, että lähellä toisiaan sijaitsevissa arabimaissa, joissa kaikki puhuvat arabiaa ja ovat muslimeja, tuo saattaa pitää osittain paikkansa, mutta en usko samaa koskien Suomen tataareja, Indonesian väestön valtavirtaa, malesialaisia, turkkilaisia, tuskinpa edes marokkolaisia laajemmin.
Ilmoita asiaton viesti
Niin, onhan noita Nobelin rauhanpalkinnon saajia moneen junaan, m.m. Theodore Roosevelt, Menachem Begin, Henry Kissinger, Barack Obama, Martti Ahtisaari j.n.e. aina EU:ta myöten joille palkintoa ei olisi koskaan pitänyt antaakaan tai se pitäisi ottaa pois.
Ilmoita asiaton viesti