*

Husu

Annetaan vanhuksille aikaa, ei vain rahaa.

Olen kuntavaalien kampanjataptahtumien puitteissa tavannut erään senioriherran, joka tuli juttelemaan kanssani yli tunniksi. Olemme olleet kyseisen henkilön kanssa tekemisissä aikaisemminkin, minkä perusteella en odottanut meidän tulevan kauhean hyvin toimeen.

Kyseinen herra on eläkeläinen ja meillä oli monta asiaa keskusteltavana: mm. vanhusten hoito, vuokra-asuntojen tilanne täällä stadissa sekä köyhyys etenkin eläkeläisten keskuudessa.

Yleensä minulla on kiire, mutta tätä keskustelua en halunnut missata. Mitä Raimolla olisi annetavanaan minulle; nuoremman sukupolven edustajalle? Ja miten minä valtuustoon pyrkivänä voisin häntä auttaa?

Keskustelu Raimon kanssa oli suunnattoman antoisa, mutta yksi asia jäi mieleen ihan erityisesti. Hän huomautti, että vanhuksille – etenkin köyhille – pitäisi antaa paitsi rahaa, myös aikaa. Olin huomiosta hämilläni vaikka tiesinkin, että eläkeläisten, etenkin vähävaraisten sellaisten, elämä kurjistuu jatkuvasti eikä sille loppua näy. Sen Raimo oli jo opinytu, että taloudellista helpotusta on turhaa odottaakaan – sen sijaan hän toivoi satsausta aikaan.

Raimo ehdotti yhtä konkreettista helpotusta ongelmaan. Olen tätä asiaa lähtenyt selvittämään ja joutunut huomaamaan, kuinka vaikeaa Suomessa, tuossa byrokratian luvatussa maassa onkaan saada aikaan muutosta.

Raimon ehdotus oli, että julkisilla liikkuville eläkeläisille annettaisiin matkakortissa enemmän aikaa. Nykyisellään kertalippu maksaa 3,20€ ja vaihtoaikaa on maksimissaan tunti ja 20 minuuttia. Raimo kysyi, miksei tuota aikaa voitaisi pelkästään peruseläkkeen varassa sinnittelevien kohdalla pidentää, koska se helpottaisi heidän elämäänsä huomattavasti.

Hänen ehdotuksensa oli, että vaihtoaikaa pidennettäisiin neljään tuntiin. Pidennyksen seurauksena he pääsisivät rauhassa käymään kaupassa, moikkaamassa frendejään, käydä leffassa tai teatterissa tai ihan vain istua kahvilassa ja päästä ulos siitä kotinsa neljän seinän vankilasta, jossa niin moni heistä kärvistelee.

Raimo huomautti, että monella huono-osaisella ja yksinäisellä ei ole varaa kuukausilippuun ja arvolipun hintakin käy nopeasti liian kalliiksi. Monella on lisäksi terveysongelmia, jotka hidastavat liikkumista, minkä vuoksi kiirehtiminen paikasta A paikkaan B vie huomattavasti enemmän aikaa. Niinpä entistä useampi päätyy jäämään eristyksiin kotiinsa.

Olin seruraavana päivänä kysymyksineni yhteydessä HSL:een ja utelin, olisiko moinen muutos teknisesti edes mahdollista. Sain kuulla että se olisi. Kerroin Raimon pointeista, mutta sain vastaukseksi vain jotain ympäripyöreää ja kommentin siitä, kuinka HSL menettäisi prosessissa rahaa.

Minulle välittyi käsitys, että HSL välittää enemmän taloustilanteestaan kuin niistä helsinkiläisistä, joita sen tehtävä on palvella. Lisäksi keskustelua leimasi heidän ilmiselvä haluttomuutensa kantaa vastuu asiasta ja sen sijaan siirtää asia jonkun toisen viranomaistahon hoidettavaksi.

Toimiva ja edullinen joukkoliikenne on yksi niistä asioista, joita aion ajaa valtuustossa, mikäli minut sinne valitaan.

Kaupunkimme tehtävä on huolehtia sen asukkaista. On suorastaan absurdia olla käytämättä edellä kuvatun kaltasta mahdollisuutta, kun tiedämme, kuinka paljon enemmän kuluja siitä seuraava huono-osaisuus, eristäytyneisyys ja yksiäisyys aiheuttaa. Koen tärkeäksi sen,että kaikista pidetään huolta ja luodaan terveellistä ja turvallista kaupunkia, joka pitää huolta omistaan. Siksi aion tehdä kaikkeni, jotta tämän kaltaiset ehdotukset menevät läpi. Kaupungin ja sen asioista päättämään valittujen henkilöiden tehtävänä on auttaa kuntalaisiamme ja se on jotain, jonka koen kunnia-asiakseni.

Helsinki on antanut minulle paljon ja nyt on minun vuoroni antaa sille takaisin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset