Husu

Kaula-aukkohysteria on turhaa

  • Tämä kuva kertoo meidän ennakkoluuloista!!
    Tämä kuva kertoo meidän ennakkoluuloista!!

Luin eilisestä Savon Sanomista jutun, jossa kerrottiin kansanopistossa, jossa jotkut ovat halunneet helpottaa turvapaikkaa hakevien 16–17- vuotiaiden poikien kotoutumista normaalia peittävämmällä pukeutumisella. Taustalla on ajatus, että islamilaisista maista tulevat uudet opiskelijat eivät hämmentyisi kotimaastaan poikkeavasta pukeutumisesta niin paljon. 

Uskon, että opiston väellä on ollut hyvät tarkoitusperät, mutta tämän kaltaiset toimet eivät helpota pakolaisten sopeutumista; päinvastoin. Puheet suomalaisen elämäntavan muuttamisesta sen takia, että tänne tulee ihmisiä eri kulttuureista, aiheuttaa turhaa vastakkainasettelua ja kärjistää juuri nyt kovilla kierroksilla käyvää keskustelua ja väärinymmärrysten kierrettä. Se aiheuttaa ennakkoluuloja ja lisää negativisia asenteita turvapaikanhakijoita kohtaan. Siksi pitää miettiä mitä kaikkea erilaiset ulostulot saavat aikaiseksi, ennen kuin niitä lauotaan: tie helvettiin on kivetty hyvillä aikomuksilla, kuten sanonta kuuluu.

Savon Sanomien jutussa haastateltu Afganistanilainen Nawid tuntui kummastelevan kysymystä suomalaisnaisten pukeutumisesta.

– Ei se ole mikään ongelma, hän sanoi.

Minun, ja monen muun suomalaisen muslimitaustaisen maahanmuuttajan reaktio uutiseen on ollut samanlainen ihmetys: emme kukaan halua suomalaisten pukeutumisen tai muidenkaan tapojen muuttuvan mihinkään meidän takiamme. 

Suomessa on historiassa taisteltu naisten ja miesten tasa-arvon, ihmisoikeuksien, uskonnonvapauden ja sananvapauden puolesta. Juuri näiden periaatteiden takia Suomi on turvallinen maa, jonka puolesta suomalaiset ovat valmiita tekemään töitä ja johon halutaan ulkomailta turvaan sotaa ja vainoa tai tekemään töitä. Mielestäni on täysin selvää, että naisia tai ketään muutakaan ei tässä maassa voi eikä pidä vaatia pukeutumaan niin, ettei se loukkaisi jonkun toisen ihmisen moraalisia tai uskonnollisia käsityksiä.

Tulevaisuuden Suomi on monikulttuurisempi, moniuskoinen, monivärinen ja vielä monityylisempi kuin nykyään. Nyt jos koskaan, tarvitaan kauan suomessa olleiden maahanmuuttajien neuvoa ja osaamista uusien tulijoiden kotouttamisessa ja opastamisessa. 

Kaula-aukkohysteria on turhaa. Sen sijaan että kehotetaan suomalaisia pukeutumaan eri tavalla, jotta uudet tulijat sopeutuisi paremmin, tärkeää on muuttaa asenteita, jotta he tuntisivat olonsa tervetulleeksi ja pääsivät uuden elämän syrjään kiinni. Enemmän kuin pieniä kaula-aukkoja, pakolaiset tarvitsevat ystäviä, koulutusta ja työmahdollisuuksia.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

14Suosittele

14 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (53 kommenttia)

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Kas hyvä! Kerrankin voin olla kanssanne samaa mieltä. (Sitä paitsi opiston väen puhe turvapaikanhakijoiden "hämmennyksestä" voidaan tulkita erittäin törkeäksi. Monikulttuurisuus-ideologia aiheuttaa tällaista, minä tässä ymmärrän vieraita kulttuureita...).

Käyttäjän KaroKankus kuva
Karo Kankus

Huoh! Tämän kuuleminen helpotti.

Käyttäjän tuomasheikkila kuva
Tuomas Heikkilä

Joskus positiivinen diskriminaatio sotii itseään vastaan ja luo diskriminaatiota.

Käyttäjän HannuSiivonen kuva
Hannu Siivonen

Erilainen kohtelu synnynnäisten asioiden perusteella on aina syrjintää.

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Pohjois-Savon opisto on tarkentanut jälkeenpäin, ettei ollut kyse mistään ohjeistuksista, vaan yleisesti olivat keskustelleen pukeutumisesta eri kulttuureissa.

Tämä on kuitenkin vähän sekavaa hössötystä ei-mistään. Ihan sama miten ihmiset pukeutuvat.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Meillä on vapaampi pukeutumisen kulttuuri. Näin ei ole kaikkialla jo toiset pitävät naisten vapaampaa pukeutumisen kulttuuria erittäin pahana asiana. Tämä on syytä ottaa huomioon, kun tänne ihmisiä tulee eri kulttuureista. Joukossa on niitäkin, jotka eivät hyväksy meidän kulttuuria.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Tilanteen vaatiessa on kohteliasta ottaa huomioon toisen kulttuuria puolin ja toisin.

Käyttäjän VilleMaki kuva
Ville Mäki Vastaus kommenttiin #24

Toki on kunnioitettava toisen kulttuuria ja tapoja, mutta roti täytyy olla silläkin. Menisitkö sinä vaatimaan iranilaisia tai saudiarabialaisia noudattamaan suomalaisia tapoja? Ja oletatko, että he muuttaisivat tapojaan meidän takiamme, jos jostain syystä joutuisimme sinne pakolaisiksi? Eivät taatusti ja emme me suomalaisetkaan voi luopua tavoistamme maahanmuuttajien takia. Eivät nämä maahanmuuttajat edes sitä vaadi. Ja jos aletaan joustamaan tavoistamme maahanmuuttajien hyväksi, he itse kärsivät eniten siitä.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Pukeutumisella voi viestittä moniakin asioita, opetustilanteessa opettajan kannattaa harkita mitä oppilaille nonverbaalisesti viestittää.

Käyttäjän abdirahimhussein kuva
Abdirahim HUSU Hussein .

Petra; näin kyllä tekivät mut vahinko ehti jo tapahtua. Ja kuten sanoin blogissa, en usko että nämä tarkoittivat mitään pahaa, mutta huono jälki tästä tuli.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Nyt Husu puhuu politiikkaa ja vain yhtenä somaliasta tulleista, jolla on vain tietyn suuntainen näkemys, joka ei ole kovin edustava. Näkemys on aika yksipuolisen mustavalkoinen. Suomessa asuu muitakin muslimeja, kuin ne Husun viittaamat monet muut, jotka ihmettelevät.

Liberaalimmat muslimit elävät täällä rauhallista rinnakkaiseloa valtaväestön kanssa. Helposti voi syntyä harhakäsityksiä, jos asioita ajattelee vain heidän näkökulmastaan.

"Minun, ja monen muun suomalaisen muslimitaustaisen maahanmuuttajan reaktio uutiseen on ollut samanlainen ihmetys: emme kukaan halua suomalaisten pukeutumisen tai muidenkaan tapojen muuttuvan mihinkään meidän takiamme."

Esimerkiksi kotouttamiskoulutukseen liittyvässä kielikoulutuksessa on ollut joitakin ongelmia hieman buritaanisemmin asioihin suhtautuvien muslimitaustaisten henkilöiden vuoksi. Minulla itselläni on maahanmuuttajavaimo, enkä suinkaan näe asioita niin ruusunpunaisten silmälasien läpi, kuin miten Husu nyt kirjoittaa tässä blogissa.

Ongelma on kun tänne tulee asumaan meidän kulttuuriin sopeutumattomia buritaanisemmin asioihin suhtautuvia.

Tästä yhtenä esimerkkinä mainittakoon eräs tapaus, joka kuvaa tätä asetelmaa mistä on kysymys. Suomenkielen kurssilla kotouttamiskoulutuksessa on ollut sellaisia hieman buritaanisemmin asioihin suhtautuvia muslimimiehiä, jotka ovat ruvennet vahtimaan naisopiskelijoita miten he kommunikoivat muiden miesten kanssa.

Tämä mainitsemani tapaus osoittaa, miten Husu ja maahanmuuttajat elävät toisistaan niin erillään olevissa maailmoissa ja näkevät siitä syystä asiat aika tavalla eri lailla. Tietenkin se luo hyvän mahdollisuuden tehdä politiikkaa ja hakea itselleen kannatusta.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Pilkunnussija vastaa: Buritaaniksi olen joskus kuullut sanottavan laivan perää(indonesialaista alkuperää käsittääkseni), tarkoittanet puritaania.

Pahoittelen off-ropic kommenttia, mutta alkoi elohiiri nykiä silmäkulmassa kun tuo sana tuli niin monta kertaa.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Kommentti tästä asiasta toisessa keskustelussa:

"Pohjois-savossa/Kuopiossa sijaitseva ns. sisäoppilaitos, jonka opiskelijoista pääosa on nuoria naisia ja teini-ikäisiä peruskoulun päättäneitä tyttöjä. Tänne sijoitetaan lisääntymisiän kynnyksellä olevia nuoria naimattomia miehiä, joiden hormonaalinen tasapaino on jo muutenkin sekaisin. Oppilaitoksen henkilökunta kannustaa nuoria keskinäiseen kanssakäymiseen, kunhan tissit on piilossa. Mielestäni toiminnan luonne viittaa lähes paritukseen tai ainakin on luotu otolliset olosuhteen lisääntymiseen ja kokonaisvaltaiseen perustarpeiden tyydyttämiseen."

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kielen opiskelu sujuu kivasti siinä sivussa.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

"Liberaalimpi näkökulma ei saa luoda sokeaa pistettä buritaanisuuden päälle."

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Mitä tämä burinaatisuus tarkoittaa?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Ajattelin sen olevan burkhan viittaava sanaväännös, sinänsä aika hauska.

Käyttäjän HannuValjakka kuva
Hannu Valjakka

Pu..siis puritaaninen tarkoittaa ankaran siveellistä.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Sitä sattuu ja tapahtuu.

"Kaksi miestä kävi nuoren naisen kimppuun Joensuussa maanantain vastaisena yönä noin kello yksi Sirkkalantien ja junaradan välisellä alueella. Miehet raahasivat naisen käsistä kiinni pitäen pusikkoon, kaatoivat maahan ja poistuivat yhtäkkiä paikalta juosten. Miehet juoksivat joen ylittävän rautatiesillan ja Siihtalan ABC:n suuntaan."

"Molemmat miehet olivat tummaihoisia, vartaloltaan hoikkia ja sopusuhtaisia ja hieman yli 173 cm pitkiä. Iältään he olivat arviolta 20–30-vuotiaita. Miehet puhuivat ymmärrettävästi suomea ja olivat pukeutuneet tummiin vaatteisiin."

http://www.hs.fi/kotimaa/a1442805725422?jako=6f256...

Käyttäjän PetraNyqvist kuva
Petra Nyqvist

Onko tämä joku synninpäästö kantasuomalaisille seksuaalirikollisille?

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Aika mielenkiintoinen vertailuehdotus, kantasuomalaiset vastaan maahanmuuttajat. Suorastaan outo. En ajatellut edes tällaista vertailunäkökulmaa. :-D

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla

Missasin varmaan pointtisi. Miten linkkaamasi uutinen liittyy blogin aiheeseen?

Ja liittyykö tämä samalla tavalla?

"Oulun käräjäoikeus tuomitsi asianajajan vuodeksi ja kymmeneksi kuukaudeksi ehdolliseen vankeusrangaistukseen lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä sekä seksuaalisesta hyväksikäytöstä"

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015092120393702_u...

Reino Jalas

“Taustalla on ajatus, että islamilaisista maista tulevat uudet opiskelijat
eivät hämmentyisi kotimaastaan poikkeavasta pukeutumisesta niin paljon.”

Taustalla on myös toinen ja aika lailla raadollisempikin selitys. Islamististisissa maissa uskontokäsitys suorastaan kehoittaa tai vaatii ei-hunnutetun naisen häpäisemistä. Sillä kyseinen nainen ja kaikki muutkin naiset palaavat takaisin säädylliseen niqab-pukeutumiseen.

Maahan vast ikään tulleet muslimimiehet tämän taustansa vuoksi ovat keskinäisessä käsityksessä että länsimaiset, käsivarret paljaana kulkeva nainen haluaa ja suorastaan pyytää seksiä keltä tahansa mieheltä.
Aika ilkeänoloinen youtube-video Ruotsista , jossa kyseistä raiskaajan asennetta tulee aika brutaalisti ilmi.

USA:han, Britanniaan, Ruotsiin jne. muuttaneet muslimit myös kierrättävät omia siveyspartioitaan kaduilla. Alkoholin ostajien, koiraa autossa kuljettavien, sianlihaa syövien tai niiden paljaiden naisen käsivarsien näkyminen. Islam-partiot käyvät usein väkivaltaisesti noiden länsimaisen hapatusten ilmiöiden kimppuun.

---
“Enemmän kuin pieniä kaula-aukkoja, pakolaiset tarvitsevat
ystäviä, koulutusta ja työmahdollisuuksia.”

Paitsi että niitä töitä ei niin vaan ole 400.000 suomalaisellekaan! Ei ole ollut vuosikausiin, eikä nyt tuleville kymmenille tuhansillekaan ole töitä tiedossa. Mites Suomen sitten käy? Noiden joutilaiksi maleksimaan jäävien tuhansien muslimitulokkaiden kanssa?

Toisaalta edes se työpaikka kykene poistamaan islamilaisen aivopesun ja uskonnon väkivaltaista taustavirettä. Koulutettuja, töissä käyviä muslimeja, joilla on myös suomalaisia ystäviä, on houkuteltu ja ovat lähteneet uskontonsa vuoksi ISIS-joukkoihin. Siellä raiskaamaan ja raakuuksia tekemään.

Jouko Silvennoinen

Ikävä kyllä täytyy sanoa Husu puhut täyttä soopaa niinkuin olet tehnyt koko mamuongelman ja maahanmuuttoasiassa yleensäkkin.
Haastattelin Kemissä nuoria naisia hedän kokemukset asioista ovat täysin päinvastaisia osalla kokemuksia ja ystäviä 90 luvulla maahan tulleista Irakilaisista sekä Somalialaisista, katse merkitsee seksiä paljas olkapää on huora sun muuta.
Älä viitsi levittää sontaa.

Käyttäjän abdirahimhussein kuva
Abdirahim HUSU Hussein .

Toivoin kovasti että yllättäisit, mut kas kas, oletkin persulandiasta missä kaikki on musta ja valkoinen.

PS: Tämä sontaa ei ole tarkoitettu sinulle.

Käyttäjän Timoteus kuva
Timo Huolman
Mauri Skön

Kannustatko Husu naispuolisia sukulaisiasi pukeutumaan länsimaisesti? Jos vastaani tulisi somalityttö napapaidassa, sanoisin hänen olevan hyvin kotoutunut.

Käyttäjän MattiJuhani kuva
Matti Loikkanen

Männeellä viikonlopullakin oli raiskausyritykset Turussa ja Joensuussa, joissa tummat, arabiaa puhuvat miehet olivat asialla. Musta vakoisia yksittäistapauksia?

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #52

Mitä ne sitten sinun mielestäsi olivat elleivät yksittäistapauksia? Ei tämä ainakaan kenenkään muun syy ollut kuin niiden yksilöiden jotka siihen syyllistyivät.

Männeenä viikonloppuna oli myös taas joku ihan supisuomalainen tappanut ex-vaimonsa.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Suomalaiset juopot ovat lääppimässä vaikka ei katsettakaan heihin loisi.

Käyttäjän PauliVennervirta kuva
Pauli Vennervirta

Joskus puhuttiin että betoniporsaat loukkaisivat muslimeita. Totuushan oli se että he eivät välittäneet vähääkään vaan kyseessä oli jonkun kantaväestöön kuuluvan ylireagointi. Minusta tässä on jotain samaa.

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Pitäisikö Husun mielestä Suomen ottaa se arvioitu määrä joka on 100 000 - 200 000 turvapaikanhakijaa josta Matti Vanhanen puhui?

Käyttäjän abdirahimhussein kuva
Abdirahim HUSU Hussein .

Kysy teidän maisteris jätkältä joka tänne haluaa kristilliset ja jesiidit. Kysy kuinka monta hän haluaisi suomeen ottaa?!!

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Arka kysymys. Anteeksi että kysyin.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #41

Ilmeisesti molemmille kun kumpikaan ei vastaa.

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #41
Käyttäjän paskapuhetta kuva
Teemu Paavilainen

Mutta mitä mieltä sinä Husu olet? Mitä mieltä olet irakilaisten aallosta? Uskotko heidän tulevan sotaa pakoon, vai koska haistoivat leveämmän elämän odottavan täällä?
Pitäisikö sun mielestä KAIKKI irakilaiset ottaa nyt tänne? Saksa vissiin alkaa myös ohjaamaan tulijoita kohti pohjoista, joten pian ihan oikeasti kaikki irakilaiset tulevat tänne meille, kun ruotsi ystävällisesti heidät tänne ohjaa

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin Vastaus kommenttiin #57

"Pitäisikö sun mielestä KAIKKI irakilaiset ottaa nyt tänne?"

Juuri tämmöiset kysymykset ovat hankalia maahanmuuttajataustaisille poliitkoille?

Käyttäjän halaolla kuva
Hannu Ala-Olla Vastaus kommenttiin #62

Samanlaisia kärjistettyjä kysymyksiä voidaan esittää ihan kenelle tahansa poliitikolle ja ihan yhtä hankalia ne ovat.

Käyttäjän TimoPouru kuva
Timo Pouru

No nyt tuli todella helpottavaa tietoa pukeutumisongelmien parissa painiville suomalaisille, että oikein tän veijarin luvalla jeesus..but who the hell is Husu?

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Meillä avattiin täällä Kangasalla vastaanottokeskus, ja kyllä vain meille ruvettiin antamaan ohjeita, kuinka meidän tulee muuttaa käytöstämme, koska muuten muslimit loukkaantuvat. Etenkin meitä naisia ohjeistettiin, että pitää pukeutua peittävästi, ja mikä oudointa, nainen ei kuulemma saa tervehtiä muslimimiestä, eikä varsinkaan hymyillä, koska muslimi ymmärtää sen kutsuna seksiin. Jos tämä on totta, niin ovat sitten melkoisia eläimiä...

Reino Jalas

"Etenkin meitä naisia ohjeistettiin, että pitää
pukeutua peittävästi, ja mikä oudointa, nainen ei
kuulemma saa tervehtiä muslimimiestä,"

Näen YLE:n uutisista että Kangasalle on tosiaan perustettu vastaanottokeskus.

Pitää nyt kuitenkin vielä erikseen varmistaa että kyse ei siis ole vitsijutusta?? Vaan että noin Kangasalla olisi teitä naisia tosiaan ohjeistettu.

Voitko kertoa yhtään tarkemmin, että millaisessa tilaisuudessa tuota uuden käyttäytymisen tietoa jaettiin? Oliko kaikki Kangasalan naiset kutsuttu paikalle, vaiko vain lähialueen väkeä?

Entä ohjeistuksen antaja, oliko hän kantasuomalainen, esim. paikallinen poliisi? Vaiko joku islamilaiskulttuuria tunteva, ulkomaalaistaustaisen näköinen tms.?

Jossakin muuallakin kerrottiin suomalaisia naisia pukeutumisessa ohjeistetun. Siis että meidän kantasiuomalaisten tulee olla se joka nyt joustaa. Olla enemmän tulijoiden kotimaiden tottumuksia myötäileviä. Meidän tulee mukauttaa omaa käytöstämme, muslimikansojen tapojen suuntaan.

Tässä mielessä kiinnostaa kuulla tarkemmin, että miten tällainen nykyaikainen, suomalainen ohjeistus oikein käytännössä etenee ja viedään läpi.

Käyttäjän TuulaKomsi kuva
Tuula Komsi

Ohjeen antaja oli Jukka Hirvonen, joka on ylläpitäjä Kangasala, Finland -nimisessä facebook -ryhmässä. Ryhmässä on yli 5000 jäsentä, tai ainakin oli. (Moni on poistunut siitä "ovet paukkuen".) Hän kertoi meille miten olisi parasta käyttäytyä muslimien kanssa, jotta ei syntyisi "väärinymmärryksiä". Mutta palauteryöppy oli niin raivokas, että hän otti pois ohjeistuksensa ja väitti seuraavana päivänä, että ei hänen ollut tarkoitus antaa "neuvoja", vaan vain kertoa, miten muslimien kanssa käyttäydytään - jotta ei syntyisi "väärinymmärryksiä" ja jotta ei "loukattaisi" muslimeja. Minusta sitä kutsutaan "neuvomiseksi". Ja hyvin monet suomalaiset naiset loukkaantuivat, ja syystä.

Martti Kovala

Urkin sanoin:
Suomalaiset, te saatanan tunarit, olette äänestäneet aivan väärn poppoon eduskuntaan.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Turun Sanomissa kirjoitti huolestunut äiti. Ensin sanotaan, että ei ole mitään huolta pernon vastaanottokeskuksesta. Kouluista on annettu kuitenkin ohjeita, että tyttöjen ei pitäisi kävellä yksin ja kotiin tuloa pitää aikaistaa. En ihmettele, että ihmiset huolestuvat tällaisista ohjeista.

Ihmisten huolelle naureskelulle on myös typerää ja kostautuu. Ihmiset puhuvat myös kokemistaan ja tiedotusvälineiden vaikeneminen asioista vain pahentaa tilanneta.

No uuden edessä ollaan, joka tapauksessa. Asian kanssa on opittava elämään.

Käyttäjän AnneMikkola kuva
Anne Mikkola

Enää en uskaltaisi yöllä kävellä yksin Helsingin, Tampereen, Oulun, Turun, Joensuun, Hämeenlinnan kaduilla. Halvalla meni naisten vapaus liikkua omassa maassaan. Kukaan ei välittänyt.

Käyttäjän MilliHeiniemi kuva
Milli Heiniemi

Vähän ehkä off-topic, mutta mä en ole uskaltanut kohta 20 vuoteen kävellä yöllä Helsingin keskustassa kun taas esim. Berliinissä oikeinkin mielellään ja siellä on pikkasen enemmän maahanmuuttajia :-D Sen epämiellyttävän fiiliksen stadissa on kyllä aiheuttaneet ihan meidän ihanat kantasuomalaiset.

Käyttäjän TuulaTuisku kuva
Tuula Tuisku

Minulla on ollut elämäni aikana aika monta muslimituttua ja ystävää. Opiskeluaikanani yksi parhaista ystävistä oli muslimimies. Olen ollut myös alueilla, joissa on ollut paljon muslimeja. Kyllä, joillakin heistä on ollut outoja ennakkoluuloja naisista, mutta kukaan ei ole koskaan yrittänyt raiskata minua, olin pukeutunut miten tahansa. Asuin Kanadassa asuessani samassa asunnossa nuoren muslimimiehen kanssa. Huoneeni ovea ei saanut lukkoon, mutta eipä minulla koskaan ollut mitään pelättävää. Tulimme hyvin toimeen ja hän kohteli minua kunnioittavasti ja ystävällisesti. Emme kyllä paljon nähneet, koska hänen aikansa meni hyvin tiivisti opiskeluissa. Hänen kaikki kaverinsa kohtelivat minua asiallisesti ja kunnioittavasti.

En siis pelkää kulkea kadulla kun siellä vaeltaa muutama muslimi. Huomasin eilen, että maahanmuuttajat pelkäävät enemmän. Näin kadulla nuoren naisen, jolla oli housujen vetoketju auki. Käännyin sanoakseni hänelle siitä ja tyttö lähti kävelemään hurjaa vauhtia. Menin perässä ja vasta kun sain sanottua hänelle, että sinun vetoketjusi on auki, niin tajusin tytön olevan ulkomaalainen. Hän oli helpottunut kun kuuli asiasta. Luuliko hän, että haukkuisin häntä. Enhän voinut antaa nuoren naisen kulkea kadulla vetoketju auki.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

On lohdullista ajatella, että tässä tapauksessa Husu Hussein ja kansanedustaja Immonen saattaisivat olla suunnilleen samaa mieltä:
"Enemmän kuin pieniä kaula-aukkoja, pakolaiset [ja itse asiassa kaikki muutkin ihmiset] tarvitsevat ystäviä, koulutusta ja työmahdollisuuksia." :-)

Käyttäjän HannuSiivonen kuva
Hannu Siivonen

Kun vanhoillis helluntai- tai muut kristityt nuoret ihan oikeasti vaativat samaa, se ei ylitä ikinä uutiskynnystä. Kun minä rekisteröimättömään uskontokuntaan kuuluvana lapsena sain koulussa uskonnollisista toista ruokaa kuin muut, ei kukaan valittanut monikulttuurisuuden kiroista. Koko ilmiö on aika erikoinen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset