Husu

Sananvapauttani rajoittavat fundamentalistikiihkoilijat

Wikipedian mukaan, Sananvapaus tarkoittaa oikeutta ilmaista ja vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä kenenkään sitä ennakolta estämättä. Sananvapaus sisältää vapauden pitää mielipiteitä sekä vastaanottaa ja levittää tietoja ja ajatuksia alueellisista rajoista riippumatta ja viranomaisten siihen puuttumatta.

Tämän sananvapauden tunne minulla on ollut niin kauan kuin olen täällä Suomessa ollut. Toisin oli syntymämaassa, vaikka nuorena siellä olen elänyt. En ole kokenut sitä itse mutta vanhempien ja sukulaisten sekä aikuisia ihmisten suusta kuulee usein että näin on ollut. Minä olen kuitenkin onnekas, sillä olen kasvanut yhteiskunnassa jossa tämä on itsestään selvää. Tai ainakin niin luulin, aina siihen asti kunnes aloin kirjoittamaan asioista jotka herättivät ihmisissä tunteita.

Kuten kaikki minun kirjoituksia tietävät, olen Keskusta-aktiivi ja kunnallispoliitikko, joka myös puhuu asiat ilman kaunistelua. Odotan vasta-argumentteja ja se että minua haastetaan kirjoitukseni liittyen. Alussa kun kirjoitin, keskityttiin väriini, uskooni ja puolueeseeni.  En kuitenkaan kiinnittänyt näihin kommentteihin huomiota ja keskityin käymään keskustelua niitten kanssa joiden asia liittyi kirjoituksen teemaan. Kiihkoilevien trollien kommentit pyrin ohittamaan tyystin. Joskus se kuitenkin osoittautuu haasteelliseksi.

Kirjoitin kesäkuussa kirjoituksen jossa kerroin kuinka arvostan Keskustan johtaja Juha Sipilää. Tämän blogin tarkoitus oli kirjoittaa omasta näkökulmasta hienosta ihmisestä, sellaisesta jota Suomen kansa voi arvostaa. Tästä sain suurin osa keskustaväeltä ja tavallisilta kansalta kehuja ja kiitosta. Olen usein kuullut että olen puolueellinen sillä olen itse keskustalainen, mutta tosiasiallisesti olen jakanut kehuja ihmisille yli puoluerajojen, henkilöille kuten ulkoministeri Tuomioja, ministeri Pekka Haavisto, presidentti Tarja Halonen, ministeri Räsänen ja kansanedustaja Paavo Arhinmäki.

Eräät kirjoituksistani ovat kuitenkin nostaneet tietyissä piireissä varsinaisen vihamyrskyn ja pyrkimyksiä rajoittaa sananvapauttani. Tapaukset, joissa sananvapauteeni on puututtu liittyvät Palestiinaa käsitteleviin kirjoituksiini,  joissa kritisoin Timo Soinia ja Päivi Räsästä siitä että nämä de facto puolustavat kansanmurhaa. Ensimmäisen aihetta käsitelleen blogini kirjoitushetkellä viimeisin Israelin ja Palestiinan konflikti oli voimakkaimmillaan. Tilanne vaati (ja vaatii yhä) mielestäni sellaista rauhanomaisia ihmisiä jotka haluavat rakentaa rauhaa. Olin ja olen edelleen sitä mieltä mitä tuossa blogissa kirjoitin.

Näiden blogikirjoitusten myötä on käynyt ilmi, että joidenkin mielestä minulla ei pitäisi olla sananvapautta. Sain kirjoitukseen liittyen paljon vastauksia jotka eivät mitenkään liity itse asiaan.  Olen saanut yksityisviestejä jossa minua kehotetaan olla purematta auttavaa kättä ja että minun tulee tietää paikkani yhteiskunnassa. Olen saanut  tekstiviestejä jossa etnisyyttäni ja uskoani mollataan, samalla kun kerrotaan kuinka minun tulee varoa sanojani. Ristiriitaisesti olen saanut myös muistutusta siitä että pitää arvostaa täällä saatu sananvapaus koska omassa lähtömaassani asiat ovat toisin.

Kaikkien näiden kommenttien jälkeen, tulin siihen tulokseen ettei ehkä pidä kaikkea sanoa äänen, sillä näillä puheillani olisin todennäköisesti tullut surmatuksi monessa maailman kolkassa, kuten esimerkiksi syntymämaassani. Uskon tähän koska kritisoin tasapuolisesti kaikkia ääriryhmiä. Ja koska näin olisi tapahtunut siellä, niin kysyin itseltäni että miten Suomessa? Voisiko joku täällä toimia samoin kuin syntymämaassani? Minä en ole huolestunut, mutta kun läheiset puhuvat tästä ja kuinka minun tulee varovainen, niin pistää kuitenkin mietteliääksi. Onhan porukka ollut täälläkin kovasanaisia ja aggressiivisia minua kohti.

 

Kaiken eniten se mikä minua mietitytti on kuinka Keskustapuolueessa toimivat ihmiset ja etenkin ne samat ihmiset jotka kehuivat Juha Sipilää koskevaa kirjoitustani, ovat nyt niitä jotka solvaavat ja vähättelevät minua näiden kirjoituksien perusteella.

Tämä on opettanut minulle että joillekin sananvapaus ei todellisuudessa merkitsekään mitään ja että koko pykälä on heille kuollut kirjain.  Opin myös että uskonnolliset fundamentalistit täällä Suomessa ovat yhtä kiihkoja kuin muualla maailmalla. Erona vain se, että täällä laki suojaa yksilön vapautta ja fyysistä koskemattomuutta. Tiedän myös että mikäli vaikenemme näiden fundamentalistien edessä, tämä suoja murtuu ja suistumme väkivallan katkeralle tielle.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

12Suosittele

12 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Ongelma varmaankin on, että Palestiina-aiheissa valehtelet ja tuet avoimesti terroristijärjestöä.

Tässäkin kirjoituksessa oli selvä vale: "kritisoin Timo Soinia ja Päivi Räsästä siitä että nämä de facto puolustavat kansanmurhaa."

Käyttäjän abdirahimhussein kuva
Abdirahim HUSU Hussein .

Mistä päätelet että valehtelen? Tunnetko minua henkilökohtaisesti näin väittämään? Ja tämäkö sinun motiivisi estää minua ilmaisemassa kantani?

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

En ole kieltämässä sinua ilmaisemasta kantaasi. Mutta yritän kohteliaasti selittää että epätosien asioiden esittäminen ei välttämättä edistä ihmisten mielipidettä sinusta. (osa ihmisistä on yksinkertaisia ja reagoi tuohon kuvaamallasi tavalla).

Toki valehtelemisen sijaan voit olla tietämätön tai typerä, mutta näihin en jaksa uskoa.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #4

Silloin kun viittaatte aikaisempiin blogikeskusteluihin, niin pistäkää nyt ihmeessä linkkiä niihin että kukin voi itse muodostaa mielipiteensä siitä onko joku

A) valehdellut
B) puhuu tietämättömyyttään
C) puhuu rehellisesti (ainakin omasta mielestään)
D) jotain muuta

Ihan muita auttaakseni lienee kyseessä tämä bloggaus:
http://abdirahimhussein.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...

..ja jokainen muodostakoot kantansa itse.

Israel-Palestiina -keskustelut ovat tunnetusti top-kolmosessa eniten mielipiteitä vain kahteen leiriin jakavista aiheista. Toinen osapuoli on aina täysin väärässä ja siitä sitten jauhetaan satoja/tuhansia sivuja ilman mitään tulosta :) Peiliin katsominen on kummallekin osapuolelle mahdotonta tai sitten peilistä näkyy, osapuolesta riippumatta, vain täysin rehellinen ihminen, joka ihmettelee miksi kukaan voi olla eri mieltä hänen kanssaan näin päivänselvässä asiassa.

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä Vastaus kommenttiin #23

Tämä lienee vinkki Husulle, koska minun lainaukseni on tästä blogista?

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen Vastaus kommenttiin #29

Miten vain haluat. Käsitin että syytit Husua valehtelusta, joka olisi tapahtunut jossain aikaisemmassa blogitekstissä (Husu nähtävästi vain toistaa saman tässä tekstissään... en lähde sanomaan valehteleeko joku vai ei). Joskus käsittää oikein, joskus väärin.

Tärkein seikka itselleni on että ihmiset ovat edes selvillä mihin teksteihin viitataan eikä tule jotain ihmeellistä kahden henkilön välistä omaa keskustelua (noh, onhan sekin ilmaisella foorumilla ihan sallittua ja ajoittain jotain viihdearvoa lisäävää..). Kyllähän tuon aikaisemman kirjoituksen helposti löytää muutamalla klikkauksella, mutta helpottaa kummasti kun linkki olisi suoraan tekstissä. Anyway, jatkakaa...

Käyttäjän PaavoVaattovaara kuva
Paavo Vaattovaara

#2
Ketkä ovat mielestäsi fundamentalisti kiihkoilijat. Ovatko ne jotka esim. Räsästä Soinia puolustavat, eikö heitä mielestäsi saa puolustaa. Omassa blogissasi sinun sananvapautta ei kukaan voi rajoittaa.

Ihan rehellisesti sanoen en tiedä muita fundamentalistista ryhmää Suomessa kuin islmilaiset, ainakin osa heistä. Esim pidän sitä fundalismina kun pakotetaan lapset jo kouluiässä pitämään huivia/huntua. Miksi islamilais naiset (ainakin osa) käyttää huivia esim. kaupassa asioidessa. Miksi he haluavat ikään kuin huutaa, että olen islamilainen. Tuossa on esimerkki fundamentalismista

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-128867533985...

Käyttäjän JuhoRimpelinen kuva
Juho Rimpeläinen Vastaus kommenttiin #22

Suomessa on myös kristittyjä fundamentalisteja jotka pitävät Raamattua kirjaimellisena totuutena.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Mäkelä on nähtävästi lukenut huonosti Husseinin tekstejä tai ei sitten niitä ymmärrä:
"Mikäli pohjoismaat aikovat tunnustaa Palestiinan, pitää meidän myös tehdä selväksi palestiinalaisille mitä me tuemme. Meidän pitää tukea sellaisen Palestiinan hallintoa joka aidosti edustaa paitsi maan muslimeita, niin myös kristittyjä ja kaikkia muitakin vähemmistöryhmiä. Meidän pitää tehdä selväksi, että ainoastaan Mandelan kaltainen johtaja, joka lähtee rakentamaan maata kaikille sen kansalaisille, tulee kyseeseen. Ihmisoikeuksien kunnioittamisesta ja demokratian noudattamisesta ei voida tinkiä."
http://abdirahimhussein.puheenvuoro.uusisuomi.fi/1...

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän PetriMkel kuva
Petri Mäkelä

Kommenttini ei liity tuohon kirjoitukseen ja allekirjoitan sen, että rauhanomaiseen yhteistyöhön ja ääri-islamin vastaiseen työhön sitoutuneen ja Israelin tunnustavan palestiinan tunnustamista vastaan ei minullakaan ole mitään.

Matias Härkönen

Hyvä husu! Uskonnolliset kiihkoilijat ovat aina pahimpia. Niin muslimeissa kun kristityissäkin. Asioita ei nähdä asioina, vaan kaikki linkitetään siihen uskonnolliseen ympäristöön jossa eletään. Israel on monille pyhä paikka ja kun kritisoit sitä, niin varmasti saat nämä fundamentalistit kaivautumaan poteroistaan. Varsinkin kun itse olet muslimi.

Israelin kansanmurhasta en kuitenkaan puhuisi itse. Sillä alueella ei syyttömiä ole ja vika on molemmissa päissä. Israelin toimet voivat toki olla ylimitoitettuja, mutta rakettisateenkin pitäisi loppua jos rauhaa halutaan. Painostettuina ihmiset toimivat arvaamattomasti.

Jatka silti mielipiteidesi esittämistä äläkä anna fundamentalistien häiritä. Sama juttu missä tahansa aiheessa. Eniten ääntä ja häiriöö aiheuttaa ääripäät.

Käyttäjän RogerB kuva
Alexander Holthoer

Otan lakkini päästä ja kunnioitan teitä, herra Hussein. Juuri noin.

Käyttäjän Mahjong kuva
Erkki Martikainen

Jos ihan hulluja kirjottelee niin saa kyllä valmistautua siihen että kaikki eivät niitä kannata ja jotkut saattavat jopa rumastikin ilmaista vastakkaisen mielipiteensä. Ei sillä sananvapauden kanssa ole mitään tekemistä.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Ei kannata välittää. Ei kukaan tee mitään. Olen seurannut tämän maan nettikeskustelua sen alusta saakka aktiivisesti, enkä ole sinä aikana törmännyt yhteenkään puheista teoksi muuttuneeseen uhkaukseen. En väitä, ettei niitä ole, mutta yleisiä ne eivät ole.

Pidän sitä huonona puolena tässä maassa, että ihmiset puhuvat vähän turhan herkästi tekevänsä jotakin, mitä heillä ei ole aikomustakaan tehdä. Se on seurausta siitä, että tässä maassa tuijotetaan enemmän puheisiin kuin tekoihin. Se luo lässyttäjien kulttuurin.

Pelätään sanoja, vaikka - kuten totesit - niitä pitää todella pelätä vain sellaisissa paikoissa, jossa puheet ja teot ovat lähellä toisiaan.

Poliitikon urasi aikana varmaankin totut asiaan. Ainut virhe, minkä voit tehdä ja millä annat heille valtaa, on puhua heistä ja heidän lässytyksistään julkisesti.

Näyttäisi siltä, että ammattipoliitikot, kuten vaikkapa Katainen ja Stubb, eivät sanaakaan pihahda siitä, että heidän asuinaluettaan partioivat toisinaan poliisit tappouhkauksien takia. Ei, vaikka Stubb muuten twiittaa miltei kaiken.

Elä pijä minnään ja jos oikeasti huolettaa, ota yhteys poliisiin tai soita kavereille.

Käyttäjän hilkkalaronia kuva
Hilkka Laronia

Miten viisas kirjotus. Omasta mielestäni tajuan sinua täysin. Olen herkkä ja evakkoäitin lapsi ja puhun ja jopa kirjotan omala murheellani ihan siksi, että pysysin herkkänä ja joustavana elämän eessä. Yhen oikean kaikki tietäviä on ollu enneki ja koko ajan kaikki mennee paremmin, usko pois ja tsemppiä ja kyllä itteä ja perhettä pittää suojata, seki on kyllä totta. Kiitos valasevasta kirjotetuksestasti.

Käyttäjän amgs kuva

Hilkka, kanssasi samaa mieltä. Sinulla on kaunis sielu ja sellaisia Suomessa on paljon ja näkyvät täällä Uudessa Suomessa kommentisi kautta. Kiitos!

Käyttäjän jperttula kuva
Juhani Perttu

Muistaakseni kehotit Päivi Räsästä eroamaan hänen Palestiina puheidensa vuoksi. Myös tuollaiset kehoitukset loukkaavat sananvapautta. Itse olen ehdottoman sananvapauden kannalla.

Käyttäjän Lithargoel kuva
Jarno Valtonen

Juhani, muuten hyvä mutta nyt sekoitat sananvapauden ja poliittisen vastuun.

Käyttäjän jussisalminen kuva
Jussi Salminen

Ministerin puheet eivät todellakaan ole samassa asemassa kuin Pertti Peruskansalaisen. Jos Pertti laittaa Twitter-tililleen ehdotuksen hyökkäämisestä Norjaan sen öljykenttien valtaamiseksi, viesti tuskin saa juuri mielenkiintoa. Jos saman twiittaa Suomen pääministeri, ei pitäisi olla vaikeaa arvata, mikä on illan tv-uutisten pääaihe. Joku voisi tietysti kutsua tätä sananvapauden rajoittamiseksi, mutta minä kutsuisin sitä kyllä järjen käytöksi.

Tarja Parkkila

Ihmettelen kuitenkin, miksi kannattaa ja tunnustaa muslimivaltioita, kuten Palestiina, kun ei niissä ole edes sananvapautta.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Tiedoksi blogistille :

Suomessa ei saa immuniteettisuojaa ulkopuoliselta arvostelulta kehumalla Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilää.

P.S. Oman elämänkokemukseni perusteella voisin arvioida, että poliittisesti tärkein vihollisesi on oma puolueesi ja hengenvaaraan sinut täällä Suomessa voi saattaa ainoastaan ääri-islamilaiset fundamentalistit.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

Mitenkä tämän nyt sanoisi. Eivät fundamentalistikiihkoilija rajoita sananvapauttasi. Toki täällä blogistaniassa niitä fundamentalistikiihkoilijoita on ja toki heidän kielenkäyttönsä on usein räikeää ja toki he käyvät laumana kimppuun sopivan kohteen todettuaan. Palestiina on tunnetusti yksi suuria intohimoja herättävistä asioista. Siitä kirjoittaessaan saa aina varautua suunnasta tai toisesta tulevaan ryöpytykseen.

Et suinkaan ole ainoa kiihkoilijoiden kohteekseen joutunut. Heitä löytyy monesta suunnasta ja moneen lähtöön. Myös mainitsemasi Timo Soini ja Päivi Räsänen ovat epäilemättä saaneet oman osansa fundamentalistikiihkoilijoiden ryöpytyksestä. Se ryöpytys vain on tullut eri suunnasta kuin sinun kohtaamasi. Ei siinäkään kuitenkaan ole kyse sananvapauden rajoittamisesta. Siihen näillä kiihkoilijoilla ei ole valtaa, vaikka halua varmaan olisikin.

Mitenkä siis suhtautua näihin kiihkoilijoihin? Uhriutumien ei kannata, säikkyminen ei liioin. Olisiko syytä suhtautua kuten hyttysiin kesällä? Eivät nekään pääse pilaamaan kaunista kesäiltaa ja häiritsemään askareita, jos laittaa offia naamaan. Siihen ininään tottuu. Parasta siis jatkaa entiseen tapaan.

Käyttäjän kosonenjuhapekka kuva
Juha-Pekka Kosonen

"Sananvapauttani rajoittavat fundamentalistikiihkoilijat"

Lähtökohtaisesti sananvapautta ei ole rajoitettu kenenkään osalta. Muutoinhan tämäkin blogi olisi jäänyt kirjoittamatta.

Tosiasiallisesti lainsäädäntö rajoittaa Suomessa sananvapautta enemmän kuin mikään muu.

Kirjoittaessaan on varottava loukkaamasta kenenkään kunniaa, olla syyllistymättä laittomaksi tulkittavaan uhkaukseen tai varottava visusti olla kiihottamasta kansanryhmää vastaan.

Viranomaisten on muistettava erityisesti em. lisäksi julkisuuslain 32 kohtainen varolista aiheista, joista ei saa julkisuudessa hiiskahtaakaan.

Sananvapautta loukataan toden teolla siinä vaiheessa kun sinulta poistetaan oikeus kirjoittaa blogia ja bannataan oikeus kommentoida.

Maailmaan mahtuu älämölöä ja julkisuuden henkilön on kestettävä em. älämölöä vielä tavallista ihmistä enemmän. Älämölö ei kuitenkaan ole sananvapauden loukkaamista.

Sananvapautta loukataan vasta kun loukkaaminen muuttuu kongreettiseksi.

Käyttäjän allsynergy kuva
Rami Ovaskainen

"Tapaukset, joissa sananvapauteeni on puututtu liittyvät Palestiinaa käsitteleviin kirjoituksiini, joissa kritisoin Timo Soinia ja Päivi Räsästä siitä että nämä de facto puolustavat kansanmurhaa"

*************************************************************

Nii-in... tuohan on vain mielipiteesi asiasta ja se sinulla on oikeus esittää. Esim. Räsäsellä nyt on aika selvä Israel-on-aina-oikeassa mentaliteetti (IMHO), mutta tuskin hän mitään kansanmurhaa noin vain siunaa.

Mikäli sananvapauttasi yritetään rajoittaa selvin uhkauksin, niin ei muuta kuin poliisitutkinta vireille mikäli ihan henkeä uhataan. Pienempää jauhamista täällä joutuu itse kukin kestämään... se on ihan omasta pääkopasta kiinni antaako sen vaikuttaa, niin että jää sanomatta mitä ajattelee.

Matias Härkönen

Yksi off topic kommentti: tarkastappa, tuo facebook linkkisi profiilissa. Menee ainakin mulla jonnekin ihan muualle kuin profiiliisi....

Käyttäjän perttikostiainen1 kuva
Pertti Kostiainen

Ne rajoittavat sitä jos annat heidän tehdä niin.

Käyttäjän Luntatupaan kuva
Pertti Väänänen

Husu ei ole vielä valmis kantamaan niitä seurauksia, joita tulee väistämättä, kun käyttää sananvaputtaan.

Jokaisen varsinkin politiikon tulee pystyä ottamaan vastaan myös negatiivista palautetta.

Muistan, että Ruotsissa Mona Salin (SAP) valitteli kerran jossakin päivälehdessä, että hänelle lähetetään aina joskus jopa ulosteita postipaketissa.

Käyttäjän tarvas kuva
Veikko Tarvainen

Voimaa ja kärsivällisyyttä toivotan Husulle. Viha on vakava ongelma Suomessakin. Viha lisääntyy nopeasti. Se lisääntyy silloinkin, kun vastustaa vihaa vihalla. En puhu antautumisen vaan asiallisuuden puolesta. Ja vähän iloissuudenkin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset